Yöllinen CERN. Etualalla Globe, jonka takana on valaistuna Atlas-koeaseman rakennukset. Taustalla aurinko laskee Jura-vuorten taakse.
Tällä viikolla oli poikkeuksellisen hyvät luennot, sillä standardimalliluennot piti japanilainen Hitoshi Murayama, joka tavallisesta opettaa hiukkasfysiikkaa maineikkaassa Berkleyn yliopistossa Kaliforniassa. Hänen luentonsa olivat erittäin selkeitä, mielenkiintoisia ja viihdyttäviä, ja ainakin minulle valkeni monet hiukkasfysiikan ongelmat ja käsitteet hänen viiden luentonsa aikana. Jos jotakuta kiinnostaa aihe enemmän, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan hänen luentovideonsa, joita pääsee katsomaan luento-ohjelman (v)-linkkien kautta. On muuten jännä huomata, että täällä CERNissä jokaikinen luento videoidaan. Jos joku luento jää väliin, voi sen jälkikäteen helposti katsoa netistä. Saman käytännön soisi yleistyvän myös TKK:lla.
Maanantaina tuli myös täyteen 40 vuotta siitä, kun Neil Armstrong astui ensimmäisen kerran kuun pinnalle. Tätähän oli pakko juhlistaa R1:n magneetin edessä pidettyjen Moon Walking Partyjen muodossa. Edellisillan Killer-porukka muisti hauskasti minut nimellä “the new guy”. Esitin toiveen tulla jatkossa kutsutuksi “the old guyiksi”. Todistin kyseisissä bileissä myös ehkä maailmankaikkeuden surkeinta keskustelunavausrepliikkiä. Joku tsekkiläinen tietoteekkarityttö aloitti nimittäin keskustelun toteamalla “I know you from Facebook”. Facebook-stalkkauksen ensimmäinen pääsääntö: älä nyt herranen aika mene kertomaan sitä kohteelle päin naamaa!
Albert ja Raymond intialaisessa ravintolassa
Tiistaina intialainen Arun oli järjestänyt meille mahdollisuuden nauttia perinteistä intialaista ruokaa CERNin vieressä olevassa intialaisessa ravintolassa. Minulle on edelleen lievä mysteeri, miten hän oli onnistunut houkuttelemaan paikalle niinkin suuren joukon ihmisiä ilman Facebookin apua. Joka tapauksessa tuntui, että paikalle oli saapunut lähes jokainen tuttu kesäopiskelija.
Istuimme Ericin kanssa samassa pöydässä kiinalaisten Raymondin ja Albertin kanssa. Raymondin ja Albertin? Aivan oikein, kiinalaisilla on nykyään tapana käyttää länsimaalaisten kanssa itse keksimiään englanninkielisiä nimiä. Esimerkiksi Albertin nimi oli luonnollisesti peräisin itse setä Yksi kiveltä. Keskustelu kiinalaisten kanssa oli muutenkin yksi tämän matkan mielenkiintoisimmista, sillä Kiinan länsimaalaistumisesta huolimatta heidän kulttuurinsa on edelleen hyvin erilainen kuin mihin me olemme tottuneet. He esimerkiksi kertoivat viettävänsä kaikki illat opiskellen CERNin kirjastossa. Itse yritin aluksi välttää kaikkia kiinalaisille mahdollisesti arkoja puheenaiheita, mutta Eric rohkeni kysyä Raymondilta, mitä mieltä hän on internetin sensuroimisesta Kiinassa. Hieman yllättäen hän oli hyvin avoin nyky-Kiinan ongelmista. Jopa niin avoin, että välillä hänen kaverinsa yrittivät vähätellä hänen sanomisiaan. Hän esimerkiksi kertoi, että yhden lapsen politiikan takia hänellä ei ole sisaruksia ja että hän oli tästä syystä lapsena erittäin yksinäinen. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että asiat ovat menossa Kiinassa koko ajan parempaan suuntaan. Koska minun kävi hieman sääliksi kirjastossa yötä myöten ahertavia uusia kiinalaisystäviämme, päätimme viedä heidät aterian jälkeen R1:een oluelle osoittaaksemme, että täällä saa myös ottaa rennosti. Raymond ainakin näytti viihtyvän seurassamme!
Moby Paleo-festareilla.
Keskiviikkona kävimme Suomi-porukan kanssa katsomassa uuden Harry Potterin Balexertin leffateatterissa. En oikein lämmennyt.
Torstaiaamuna oli luvassa jännitystä ja tiukkoja tilanteita, sillä olimme päättäneet päästä illalla Nyonissa järjestettäville Paleo-festareille kuuntelemaan Mobya. Ainoa ongelma oli, että festareille ei enää ollut saatavilla muita lippuja kuin joka aamu netissä myytävät standby-liput. Tasan kello 09:00 olin haukkana paikalla ja onnistuin saamaan itselleni ja Janille liput Mobyyn. Valitettavasti Eric ja Gillis eivät olleet aivan yhtä onnekkaita. Ericin lippuostos kariutui loppuunkuluneeseen läppärin akkuun, minkä vuoksi hän oli noin 30 sekuntia myöhässä ostamassa lippuja. Gilliksellä kävi vielä käsittämättömämpi epäonni. Juuri kun hän oli ostamassa lippuja, hänen vuokraemäntänsä soitti hänelle ja tähän kuluneiden arvokkaiden sekuntien aikana liput myytiin loppuun. :-/
Simpukkaravintolassa
Työpäivän jälkeen suuntasimme Janin kanssa junalla Nyoniin. Perille päästyämme alkoi sataa. Perus festarikeli siis! Pakenimme sadetta McDonald’siin syömään (kyllä, hävettää myöntää…) ja kuin ihmeen kaupalla sade oli taonnut, kun pääsimme takaisin ulos, eikä loppuiltana satanut enää pisaraakaan uhkaavista pilvistä huolimatta.
Perillä festarialueella kävimme ensin ihmettelemässä päälavan vallannutta todella hämärää jamaicalaista bändiä. Totesimme heidän musiikkinsa kuitenkin hieman liian omituiseksi meidän makuumme. Ei siinä muuta kuin ohjelma käteen ja olutteltan kautta seuraavalle lavalle, jolta löytyi edellistäkin hämärämpi intialainen bändi. Tässä vaiheessa aloimme jo ihmetellä, että löytyykö täältä mitään kunnon musiikkia ennen puoliltaöin aloittavaa Mobyä. Onneksi osuimme seuraavaksi telttaan, jossa esiintyi Rodrigo Y Gabriela. Tämä meksikolainen duo soitti akustisilla kitaroilla juuri sopivalla tavalla erikoista pimputusmusiikkia. Show’n loppuvaiheessa yleisö oli ihan myyty. Ainakin meikäläinen on nyt ihan fani!
Louvressa Ericin, Janin, Topin ja Emmin kanssa
Jossain vaiheessa osuimme aitoa oikeaa j-poppia soittaneen bändin nimeltä Tim & Puma Mimi telttaan. Vaikka en ole mikään japsimusiikin suuri fani, oli tämä hauska nähdä edes kerran elämässä! Ennen Mobya päälavan valtasi Amy Macdonald, joka soitti ihan kivaa musiikkia, mutta valitettavasti kaikki kappaleet olivat lähes samanlaisia. Lähdimmekin aika nopeasti katsastamaan reggaebändi Alborosien. Täytyy kyllä sanoa, että itse herra Alborosien sisääntulo oli kyllä aika spektaakkelimainen. Kappaleista jäi lähinnä mieleen joka väliin tungettu sana “herb”. Teltan katossa leijailleesta maripilvestä päätellen myös yleisö oli teemassa mukana…
Valtasimme paikat päälavan edestä reilusti ennen Mobyn keikkaa, sillä jo aiemmin päivällä hyvän paikan löytäminen oli vaikeaa. Onnistuimme saamaan ehkä koko alueen parhaat paikat, sillä näimme esteittä koko lavan pienen mäennyppylän päältä. Moby oli juuri niin hyvä kuin osasin odottaa! Jo pelkkä keikan aloitus Extreme Waysillä ja In My Heartilla oli itsessään pääsylipun arvoinen. Mahtavin kappale oli tosin antaumuksella vedetty Why does my heart feel so bad. Olin muutenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että Moby esitti pääasiassa vanhoja hittejään eikä niinkään uusimman albumin ilmeisesti ei niin onnistuneita kappaleita. Oikeastaan ainoa kappale, jonka olisin vielä halunnut kuulla oli One of these mornings, joka on mielestäni Why does my heart feel so badin ohella Mobyn parhaimpia kappaleita. Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että Moby omisti LHC:n kunniaksi We are all made of starsin kaikille hiukkastörmäyttimille. Kappaleen lyriikat kieltämättä sopivat teemaan varsin hyvin.
Minä ja Eiffel-torni
Paluu Geneveen kahden maissa yöllä jännitti hieman etukäteen, sillä arkisin tähän aikaan ei enää pitänyt kulkea juuri mitään kulkuvälineitä. Festarijärjestäjät olivat myös huomanneet tämän, sillä meille oli järjestetty ylimääräinen junavuoro festarialueelta Nyoniin ja sieltä edelleen Geneveen. Tässä vaiheessa olimme Janin kanssa jo valmiita hyppäämään taksiin, kun huomiomme kiinnittyi Cornavinin aseman eteen pysäköityyn bussiarmadaan. Yllätys oli melkoinen, kun selvisi, että festarivieraille oli järjestetty vielä Genevessä asti bussikuljetus kotiin. Kuskille täytyi ainoastaan kertoa, mihin päin oli menossa ja hän valitsi reitin siten, että kaikki pääsivät onnellisesti kotiin. Aivan mahtavaa palvelua!
Otin perjantain vapaaksi, sillä viikonloppuna oli edessä matka Pariisiin ja halusin nukkua kunnon yöunet ennen matkaa. Joel ja Linda olivat sopivasti palanneet juuri Pariisista, joten sain heiltä tuoreeltaan kuumimmat Pariisin matkavinkit. Googlen Street View osoittautui taas aivan mahtavaksi tavaksi tutustua kaupunkiin etukäteen. Muuten Pariisin matkan valmistelu hoidettiin mentaliteetilla luetaan Wikitravel artikkeli junassa. Ennen lähtöä pyöräytin vielä etänä parit Monte Carlot pyörimään ja sitten ei muuta kuin TGV:n kyytiin Cornaviniltä. TGV on ranskalainen luotijuna, jolla matka Genevestä Pariisiin taittuu noin kolmessa ja puolessa tunnissa. Aluksi olin kuitenkin hieman pettynyt junan vauhtiin, sillä se ei tuntunut yhtään Pendolinoa nopeammalta. Ilmeisesti matkan alkuvaiheessa rata on sen verran huonokuntoinen, että TGV ei voi painella täyttä häkää, sillä noin tunti lähdön jälkeen vauhti kiihtyi yhtäkkiä sellaisiin lukemiin, että hieman alkoi hirvittää, kun ikkunasta katsoi ulos. Tässä puhuttiin nyt kuitenkin *ranskalaisesta* insinööritaidon näytteestä… (Nopea Wikipedian konsultointi paljastaa, että TGV:n maksiminopeus normaalikäytössä on 320 km/h.)
Ankkaa punaviinin kera kynttilävalaistuksessa. Taustalla Jan ja Hanne.
Perillä Pariisissa lähdimme Ericin kanssa ensitöiksemme etsimään hotelliamme. Olin nimittäin lähtötohinoissa unohtanut ottaa hotellimme osoitteen ylös. Meillä oli kuitenkin melko hyvä kuva hotellin sijainnista ja kuin ihmeen kaupalla satuimme osumaan Picpusin kaupunginosassa juuri siihen risteykseen, jossa hotellimme oli. Respassa sekoilimme hieman lisää, sillä meillä kummallakaan ei ollut mitään käsitystä siitä, olimmeko varanneet aamiaisen vai emme. Respasetä tuntui tietävän asiasta vielä meitä vähemmän. Lopputulos oli, että meille pakkomyytiin aamiainen, sillä kuulemma huone, johon aamiaista ei olisi kuulunut, olisi ollut kalliimpi kuin huone aamaisen kanssa. Kuulosti hieman linssiin viilaamiselta, mutta ei näistä ranskalaisista koskaan tiedä. Aamianen oli joka tapauksessa mainio (siihen sisältyi iiiiiiso kuppi kahvia ), joten tämä ei sen kummemmin jaksanut harmittaa. Mutta joo, pitäisi varmaan jatkossa hieman paremmin valmistella näitä reissuja.
Heitettyämme kamppeet hotellille suuntasimme Oberkampfin asemalle nauttimaan illallista Janin, Emmin ja Topin kanssa. Päädyimme pienen arpomisen jälkeen simpukkaravintolaan valintaperusteena “siellä on paljon ihmisiä, sen on pakko olla hyvä”. Simpukoita oli hauska syödä taas, mutta tämän ravintolan tuotokset hävisivät ihan kuusi-nolla matkan aiemmille simpukkaelämyksille. Myöhemmin meille selvisi, että olimmekin osuneet jonkin simpukkaravintolaketjun liikkeeseen, mikä selitti hieman mauttomat annokset. Affligem-olut oli kuitenkin erittäin hyvää!
Creapy!
Lauantaina herättiin ajoissa, sillä tarkoitus oli leikkiä turistia oikein urakalla. Aamulla osuimme juuri sopivasti aamiaiselle mennessämme Jaakkoon ja Hallavoon. Niin, meitä oli oikein kunnon fyysikkolauma Pariisissa samalla kertaa. Edellispäivän porukan lisäksi seuraamme liittyivät Lontoosta saapuneet Jaakko ja Hallavo sekä reilausreissunsa Pariisiin päättänyt Hanne. Myös Arttu ja Inkeri saapuivat Nizzasta myöhemmin lauantaina. Aloitimme päivän siitä pakollisesta Pariisi-nähtävyydesta eli Louvren Mona Lisasta. Tästä taulunpahasesta oltiin etukäteen kuultu vaikka mitä. Kuulemma kokoa ei juuri ole postikorttia enempää ja jonot ovat vähintään kolmituntiset. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että kyllähän se ihan kunnon taulun kokoinen oli eikä ihmisiäkään ollut häiritsevän paljon. Sitä paitsi, kyllähän Mona Lisa kuuluu niihin asioihin, jotka pitää kerran elämässään nähdä. Mona Lisan jälkeen jaksoimme pyöriä Louvressa suunnilleen sen verran kauan, että löysimme tiemme sokkeloisen rakennuksen lävitse ulos. No ok, pitihän sitä muumioita pikkaisen käydä vilkaisemassa Egypti-näyttelyssä, mutta muutoin emme oikein jaksaneet panostaa Louvren kokoelmien läpikäymiseen.
Montparnasse-tornin huipulla.
Matka jatkui lounaan kautta Notre Damelle, joka todettiin pitkälti samanlaiseksi kirkoksi kuin mitä tällä reissulla on nähty jo ihan riittämiin. Pari tornia, koristellut seinät ja lasimaalaukset. Perussetti siis! Tästä jatkoimme latinalaiskortteleiden kautta Riemukaarelle, jonne satuimme osumaan juuri tuntemattoman sotilaan muistoksi järjestettävän tilaisuuden aikaan. Ei kyllä mikään ihme, ettei Ranskan armeija ole voittanut viime aikoina ainuttakaan sotaa. Muodossa härvättiin, baretin nauhat lepatti ja hiuksetkin olivat kuin muukalaislegioonalaisilla. Surkeaa toimintaa!
Riemukaarelta kävelimme Eiffel-tornille. Kun kyseinen härpäke vihdoin pilkisti talojen takaa alkoi sitä vasta kunnolla ymmärtää, minne sitä taas on päädytty. Hieno näkyhän se oli! Valitettavasti tornin juurella oli niin valtavat jonot, että päätimme lähteä ensin illallistamaan ja vasta sitten kokeilla ylös torniin kapuamista. Hanne tiesi kertoa, että St. Paulin aseman lähistöllä on paljon hyviä ruokapaikkoja. Sinne siis! Perillä näytti ensin hieman heikolta, sillä alueella oli paljon juutalaisväestöä ja lauantaihan on heille tunnetusti lepopäivä. Niinpä kaikki paikat näyttivät olevan kiinni. Pian löysimme kuitenkin kadun, jolla oli valtava määrä ravintoloita. Valinta tehtiin taas periaatteella “ensimmäinen ravintola, josta saa etanoita”.
Maisema Sacre Courista oli hieno.
Tällä kertaa valinta osoittautui erittäin onnistuneeksi, sillä meidät ohjattiin kapeita kierreportaita pitkin kynttilävalaistuun holvikellariin. Hannekin totesi hyväksyvänsä paikan sisustuksen. Myös itse ateria oli aivan mainio! Alkupalaksi nautittiin jälleen kerran erinomaiset etanat ja pääruoaksi ankkaa – punaviinin kera tottakai. Emmi ja Topi valitsivat jälkiruoaksi suklaafonduen, mikä oli aika siisti näky. Itse tyydyin juustolajitelmaan. Tämä oli kaiken kaikkiaan ehdottomasti matkan paras illallinen tähän mennessä! Ravintolassa meni sen verran pitkään, että Eiffel-torni sai jäädä tältä illalta. Niinpä painelimme tuopillisten kautta hotellille nukkumaan.
Sunnuntaina herättiin jälleen aikaisin, sillä tarkoitus oli ehtiä Pariisin katakombeille ennen turistimassoja. Noh, eihän tämä ihan onnistunut, sillä perille saavuttuamme katakombeille oli noin 45 minuutin jono, vaikka ne olivat vasta avanneet ovensa. Ei siinä auttanut muu kuin jonottaa kiltisti muiden mukana. Katakombit olivat kyllä vaikuttava näky. Alkuun tunneli oli hieman tylsähkö, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun seinät alkoivat olla vuorattu ihmisluilla oli itse kukin täpinöissään. Oli varsin karmivaa todistaa esimerkiksi sitä, että joku oli keksinyt rakentaa pääkalloista ristejä ja muita koristekuvioita luista rakennettuihin seiniin.
Chartier, tämän on pakko olla jostain leffasta tuttu.
Katakombien jälkeen minä, Eric ja Jan ajelimme hissillä Montparnasse-pilvenpiirtäjän huipulle ihmettelemään Pariisia lintuperspektiivistä. Lounasta söimme tornin juurella ollessa japanilaisravintolassa, jossa Eric maistoi ensimmäistä kertaa elämässään sushia. “Eka pala oli ihan hyvää” oli kommentti. Lounaan jälkeen kävimme moikkaamassa Lagrangen maallisia jäänteitä Pantheonin mausoleumissa, josta löytyi myös aito ja alkuperäinen Foucault’n heiluri. Täältä nappasimme metron Sacre Courille, mistä aukeni mahtava näkymä Pariisin keskustan yli. Valitettavasti paikka oli vähän turhan turisti-ripoff, sillä meille yritettiin kaupitella ties mitä välkkyvistä Eiffel-torneista rannenauhoihin. Sacre Courilta jatkettiin tarkastamaan Moulin Rouge, jonka tuulimylly oli hassu näky.
Tässä vaiheessa koordinoimme illallistouhut muun porukan kanssa. Arttu esitti toiveen mahdollisimman halvasta ruokapaikasta, joten päätimme suunnata Chartieriin, jota matkaopas kuvasi lauseella “tätä ei yksikään Pariisia halvalla -opas jätä mainitsematta”. Ravintola näytti jotenkin niin tutulta, että olen varma, että se on ollut jossain elokuvassa tai vastaavassa. Pirun siisti miljöö siellä ainakin oli! Minun ruokavalintani oli erittäin onnistunut. Söin 13 eurolla erittäin hyvän pihvin. Artulla ja Inkerillä ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri. Arttu arpoi ranskankielisestä ruokalistasta vasikan päänpalaisia ja Inkeri sisälmysmakkaraa. Myös muiden annokset olivat melko epämääräisiä. Heidän syömistään (tai lähinnä sen yrittämistä) oli huvittava seurata.
Sisälmysmakkara. Artun kommentti: "Ruokaa ei jätetä, mut tästä ei ollu mitään puhetta."
Ruoan jälkeen päätimme yrittää Eiffel-torniin nousua uudemman kerran. Jonot olivat aivan yhtä hirveät kuin edellisenä päivänä. Onneksi torniin pääsi kuitenkin hieman lyhyemmällä jonottamisella, jos oli valmis kävelemään ylös. Niinpä otimme Ericin ja Janin kanssa itseämme niskasta kiinni ja kapusimme tornin toiselle tasanteelle asti jalan. Nousu oli itse asiassa yllättävän helppo varsinkin, kun maisemana oli Pariisin skyline auringon laskiessa. Toiselta tasanteelta ostimme kiireellä hissiliput tornin huipulle. Tässä vaiheessa olimme kuitenkin jo lähes varmoja, että emme tulisi sinne pääsemään, sillä alhaalla oli peloteltu, että viimeinen hissi menisi suunnilleen niihin aikoihin, kun saavutimme tasanteen ja jonot olivat melkoiset. Ei tarvinne kertoa, kuinka iloisia olimme, kun osoittautui, että aiempi tieto hissiaikatauluista oli perätön ja pääsimme onnellisesti tornin huipulle. Yölliset maisemat olivat aivan mahtavat! Ei sitä oikein muuten voi ilmaista. Tornin huipulla pyörinyt valokeila toi vielä oman epätodellisen fiiliksensä koko touhuun. Tornin huipulla todistimme myös ehkä hienointa luonnonilmiötä vähään aikaan. Kuu oli nimittäin juuri laskeutumassa horisontin taakse ja värjäytyi matkalla alas punaiseksi. Enpä ole aiemmin nähnytkään kuunlaskua. Kannatti todellakin käydä jonoista huolimatta!
Kiipeämässä Eiffel-torniin auringonlaskun aikaan.
Maanantaina kävimme vielä kiertelemässä latinalaiskorttelin kauppoja. Kävimme esimerkiksi Joelin ja Lindan löytämässä englanninkielisiä kirjoja myyvässä divarissa nimeltä Abbey Bookshop, joka oli näky jo itsessään superkapeine käytävineen, liukuvine hyllyineen ja huterine kirjapinoineen. Mukaan tarttui kaaosteoriasta kertova kirja. Löysimme myös aivan mainion diner-tyyppisen lounaspaikan, josta tuli väistämättä mieleen Amelie-elokuvan kuppila. Harmi, että muu seurue ei tuntunut oikein arvostavan tätä faktaa…
Matka Orlyn lentokentälle oli seikkailu itsessään, sillä asema, jolta meidän piti napata juna lentokentälle, oli päätetty pistää kiinni korjaustöiden vuoksi. Kellon tikittäessä muodostimme nopeasti varasuunnitelman, joka vaati joen toisella puolella sijainneelle naapuriasemalle siirtymistä. Onneksi matka taittui sen verran ripeästi, että kentälle päästyämme meille jäi loppujenlopuksi puolisen tuntia luppoaikaa. Matka Geneveen taitettiin tutulla ja turvallisella Easyjetillä. Lähestyminen Geneve-järven yli oli hieno, sillä tuttuun tapaan Jura-vuorten päälle parkkeeranneet ukkospilvet olivat mahtavan näköiset. Lisäksi oli jännä huomata, miten Geneveen paluu tuntui aivan siltä kuin olisi kotiin palannut…
Amelie-tyyppinen diner-ravintola.
Kuunlasku Eiffel-tornin huipulta nähtynä.