8 days in Helvetica:

Arttu, Jaakko und Mikael
in der Schweiz

Zürich

Jo muinaiset roomalaiset tiesivät olla menemättä vuoristoiseen Helvetian valtakuntaan. Vahingosta täysin viisastumattomana Arttu, Jaakko ja Mikael päättivät tuhlata kesän ainoat lomapäivänsä tähän vieraanvaraiseen maahan. Ei sillä, ettei heitä olisi varoitettu: Finnair korotti hintojaan heti kun joku erehtyi vilkaisemaankaan Sveitsiin päin. Saksalaisen palveluyhteiskunnan tuote Lufthansa meni jopa 50 000 ihmisen voimin lakkoon estääkseen tätä virhettä tapahtumasta.

Lähtöä edeltävänä päivänä Arttu oli grillaamassa Guru ry:n kanssa (kova meininki), samalla kun Jaakko tarkisti kahdeksattakymmenettä kertaa olivatko varmasti neljännet varasukat mukana (eivät muuten olleet). Mikael tuskaili lentojensa kanssa, ja epäili pääseekö lähtemään reissuun lainkaan. Kiitos YTV:n loistavien aikataulujen joutui Jaakko tulemaan Artun luokse yökylään. Illan ratoksi he katselivat maailman huonointa elokuvaa ja söivät mahansa täyteen pancakeseja. Ohjelmaahan tarvittiin, sillä herätys oli vasta klo 04:00. Elokuvan loputtua pojat päättivät parantaa maailmaa seuraavat kaksi tuntia (joo, vähän vissiin jänskätti), jonka jälkeen jäljelle jääneet 2 tuntia nukuttiin erittäin hyvin.

Lentokentälle siirryttiin taksilla. Odotusjärjestely oli seuraava: Arttu ja Jaakko odottivat yläkerrassa, että taksi tulisi paikalle, ja taksi odotti kiltisti alhaalla, että Arttu ja Jaakko tulisivat kyytiin (Oltiin kuitenkin ajoissa). Kentällä odotettu kolmen tunnin jonotus osoittautuikin kolmen minuutin jonotukseksi. Turvatarkastuksessa meitä odotti puolustusvoimien palveluksesta tuttu lentoreserviupseeri Taanila. Jaakko ei P-kauden kahdeksan viikon yhdessäasumisen jälkeenkään ollut oppinut mitään, vaan kysyi tarviiko kameraa ottaa laukusta. Eihän sitä kuulemma tarvi - ja eikun hihnalle. Ja takaisin. Olisi taas pitänyt uskoa itseensä, eikä lentäjää.

Samoihin aikoihin Mikael heräili, ja alkoi hoiperella kohti lentokenttää. Kolmen tunnin (minuutin) jonotuksen jälkeen Mikaelkin pääsi lähtöselvityksestä ja turvatarkastuksesta terminaalialueelle. 35 sekunnin yhdessäolon jälkeen Mikael suoritti kettuilusodan ensimmäisen offensiivin: "...matkalle ton tohvelieläimen kanssa?" (liittyen jo aikaisemmin keskustelua herättäneisiin sandaaleihin). Erityisen hyväksi suorituksen teki se, että etukäteen oli sovittu kettuilun määrän rajoittamisesta.

Vihdoin koneessa. Artun ja Jaakon matka alkoi mukavissa merkeissä, kun Jaakko löysi IHT:n luettavakseen Finnairin lehtitiskistä. Lukeminen jäi kuitenkin vähemmälle, kun viereen istui muuan puhelias nainen joka aloitti toteamalla, että käytäväpaikka sopii hyvin vaikka hänellä ikkunapaikka olikin (niinpä niin, paikka D). Seuraavaksi saimmekin kuulla kahden ja puolen tunnin yhtäjaksoisen saarnan siitä kuinka Jumalan ja Saatanan taistelu näkyy maan päällä. Lisäksi saimme hyviä vinkkejä yöpaikkojen suhteen (seurakunnalta saa aina yösijan, oli kyse matkasta, opiskelusta, työstä, tms.) ja kuulimme tarinoita siitä kuinka humalluttava kokemus helluntaiherätys oli ollut. Järkyttävästä tuputuksesta johtuen Jaakko viettikin pitkät pätkät katsellen ikkunasta ulos, ja haikaillen lukemattoman IHT:n perään.

Lentokentältä päästiin pienen arpomisen jälkeen Zürichin juna-asemalle. Zürichin pääkatu, Bahnhofstrasse, muistutti erehdyttävästi Tampereen Hämeenkatua (Stokkakin oli paikallaan, mutta eri nimellä). Kelloliikkeitä oli kuitenkin jokunen enemmän. Hyvin nukutun yön ja rattoisan lentomatkan jälkeen mikään ei kuitenkaan tahtonut säväyttää. Mikaelia odottaessa kaupungin strategiset kohteet (mm. 8kpl Starbuckseja, ruokakaupat Migros ja Coop sekä Apple store) käytiin paikallistamassa. Todettiin myös, että katusoittajien taso oli hieman eri luokkaa kuin Suomessa.

Mikael saapui, ja kertoi pumpanneensa jokaisessa mahdollisessa paikassa kofeiinia suoraan suoneen. Ilme ja innostus olivat sen mukaisia. Väsyneet pojat ilmoittivat, että ohjelmassa olisi seuraavaksi kaupassakäynti, lounas ja hotellille nukkumaan. Kylän ainoa avonainen kauppa löytyi rautatieasemalta, josta ostettiin aamu- ja iltapalatarpeiksi leipää ja mehua. Seuraavaksi suunnaksi otettiin ZicZac Rock hotelli, josta huoneeksi osoitettiin Deep Purple -huone. Hotellihuoneessa vähän lepäiltiin, ja puhuttiin Obamasta ja Berliinin puheesta. Politikoinnin jälkeen nälkä oli jo kehittynyt siihen vaiheeseen, jossa mikä tahansa alkoi kelvata. Ruokapaikaksi valittiin hotellin oma take-away, josta napatut hampurilaiset osoittautuivat hyvinkin maukkaiksi ja ruokaisiksi. Ruoka mentiin nauttimaan kaupungin läpi virtaavan Limmat-joen rantaan.

Ruokailusta piristyneenä pojat lähtivät kartoittamaan lähiympäristöään. Vielä kun aurinko paistoi, käytiin tarkistamassa Zürichin puistoalue (paikallinen Kaivari). Puistosta löytyi suuri määrä auringonpalvojia, minkä vuoksi Mikael joutui testaamaan kameransa suljinta tiuhaan (no okei, yhen kuvan otti). Puistosta löytyi myös mm. paikallisen arkkitehtikuuluisuuden hökkeli, ja muita omituisia mötiköitä. Ihmeteltiin myös suihkulähteitä joista voi juoda.

Paluumatkalla ihmeteltiin Zürichin itäpuolta, ja käytiin katsastamassa muutama kirkko ja kellotorni. Illalla tarkasteltiin tulostettua wikiraamattua, ja empiiristen kokeiden jälkeen todettiin Genève lähes kaksi kertaa paremmaksi kaupungiksi kuin Zürich (wikiartikkeleiden pituus: G: 30, Z: 18 sivua, q.e.d.).

Aamulla vielä viattomuudessa ihmeteltiin jäätävää soijaa, joka vei tajunnan heti herätessä. Jostain käsittämättömästä syystä aamulla oltiin kuitenkin huomattavasti pirteempiä kuin edellisenä päivänä. Mikael intoutui heti aamusta luettelemaan sivistyneen valtion tunnusmerkkejä (ruokakaupat auki 24/7, juomakelpoiset suihkulähteet, 2l kokispullot, lehtiständit, narulla kiinnivedettävät pussinsuut ja muiden kauppojen myöhäinen aukeamisaika).

Suunta otettiin kohti ETH:ta, eli paikallista teknillistä korkeakoulua. Todettiin että tilat on varsin hienot, ja tilaa oli varaa haaskata kaiken maailman käytäviin ja halleihin, lukuisista patsaista puhumattakaan. Maisemat olivat hienot. Viereinen Zürichin yliopiston rakennus oli kuitenkin paljon tavanomaisempi, ja muistutti lähinnä Helsinkin yliopiston päärakennusta. Mikael tarvitsi uudet sukat (se oli ottanut vain rikkinäisiä mukaan), joten päätettiin mennä Globukselle ostoksille. Aulassa oli tarjolla Veuvet Cliquot -shampanjaa, joten paatuneet alkoholistit Jaakko ja Mikke päättivät pakottaa Artun maistamaan. "Maistuu ihan samalta kuin Elysee", oli Artun kommentti.

Ostosten jälkeen käytiin paremman sään vuoksi katsomassa Limmat-joen näköalatasanne uudestaan, jonka jälkeen vuorossa oli Grossmünsterin kirkko torneineen. Artulla oli hieman vaikeuksia korkean paikan kammonsa kanssa, mutta kaikesta huolimatta hän uskaltautui näköalatasenteen kaiteelle asti. Seuraavien päivien säätiedot käytiin tarkistamassa Apple storesta (hidas netti, yllätti [ ], ei yllättänyt [x]). Aamupäivän kävelemisen jälkeen oli taas lounaan aika. Voittanutta joukkuetta ei vaihdeta, ja lounas käytiin nauttimassa samassa paikassa kuin edellisenä päivänä.

Koska aamupäivän kymmenen kilometrin kävely ei selvästi ollut tarpeeksi, jatkui matka Zürichseen suihkulähteelle. Tässä vaiheessa Zürichin pikkukaupunki alkoi vaikuttaa nähdyltä, ja päätettiin suorittaa jalkamarssi ruokakaupan kautta hotellille. Pienen levähdystauon ja kevyen iltapalan jälkeen päätettiin vielä lähteä katselemaan ETH:n näköalatasanteelle auringonlaskua. Zürichin kirkkojen tornit oli valaistu illaksi, ja koska joukkoon kuului kaksi fanaattista valokuvaajaa, täytyihän niistä käydä ottamassa pari muistikortillista valokuvia (Nikonin salamalla asiat tuppaavat kestämään).

Interlaken

Seuraavana aamuna odotti ensimmäinen siirtymä. Mikellä oli melko helppo herätys (tavallisuudesta poiketen, ja kanssamatkustajien suureksi hämmästykseksi). Lippuja käytiin tiedustelemassa jo edellisenä iltana, mutta selvisi ettei mitään erillisiä lippuja tarvittu. Jaakko oli ekstaasitilassa ei ainoastaan puolentoista minuutin pakotetun sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi, vaan myös siksi, että se suoritettiin saksaksi (eihän se osannu ajatella selvästi enää koko loppuiltana, jotkut väittävät ettei vieläkään, saatika ennen sitä).

Junamatkalla maisemat olivat hämmästyttäviä, ainakin vielä tässä vaiheessa, kun seuraavasta päivästä ei ollut tietoa. Matka kului muutenkin varsin värikkäisssä merkeissä keskusteltaessa paikallisten järvien tavallista vihreämmästä väristä. Jaakko oli kovasti sitä mieltä, että väri johtuu heijastuksista vuorten rinteistä, kun taas Mikael ei ostanut tätä teoriaa. Konflikti eskaloitui kun Mikael ei suostunut uskomaan edes veden sinisen värin johtuvan taivaan heijastuksista. Henkilövahinkojen välttämiseksi Jaakko sulkeutui kuuntelemaan MIT:n luentoja loppumatkan ajaksi, kun Mikael keskittyi bongaaman Sveitsin ilmavoimien Hornetteja. Lisäksi junassa Jaakko ja Arttu ehtivät väitellä lasten epäilevästä suhtautumisesta ruokaan ja sen evolutiivisesta tehokkuudesta (Jaakko:1 - Muu maailma:0) Illalla pojat menivät nettiin tarkistamaan vesiasian todellisen laidan, ja niinhän se oli että Jaakko oli väärässä (Jaakko:1 - Muu maailma:1). Ja muistakaa lapset: vesimolekyyli on luonnostaan sininen, ja muut värit johtuvat siihen liuenneista mömmöistä. Edellisen tietopaketin lisäksi netistä tarkastettiin IPhO:n tulokset (onneksi olkoon mxdln).

Interlaken vaikutti ensi alkuun varsin söpöltä pikkukyläseltä. Aurinko paistoi ja maisemat olivat komiat. Jopa Jaakko hymyili (tosin sekin vain vahingossa). Artun ja Mikaelin haukuttua Jaakon yksipuoleisen amerikkalaistyylisen ruokavalion päätettiin ruokavalintaa laajentaa menemällä kebabille (Jaakko tosin söi edelleen juustohampurilaisen). Syödessä todettiin, että Mikael on saanut ensimmäisen tietokoneensa toisella luokalla ja Arttu Kindergartenissa. Jaakko ei ole koskaan ollut niin nörtti.

Ravitsevan aterian jälkeen käytiin perehtymässä Interlakeniin ja sen ympäristöön. Mikael olisi ensimmäistä kertaa elämässään tarvinnut saksan kieltä kun pyrki Sveitsin rautateiden SBB:n museoon. Museo jäi kuitenkin käymättä kalliiden hintojen ja muun seurueen haluttomuuden vuoksi. Sen sijaan lähdettiinkin katsomaan Brienzerseen rantaa. Matkan varrella Mikke innostui (taas vaihteeksi) funiculareista, eli noin 45 asteen kulmassa vuorta kiipeävistä junista, ja halusi ehdottomasti päästä sellaisen kyytiin. Pahaksi onneksi viimeinen vuoro lähti viisi minuuttia ennen poikien saapumista paikalle. Rannassa ja matkan varrella pittoreskeja maisemia riitti kuitenkin iltaan asti. Kävellessä selvitettiin Jungfraujochin sijainti (kriittinen piste eli gradientin nollakohta ja Hessen matriisilla erimerkkiset ominaisarvot). Lisäksi Mikke ihaili joen virtausta: "Jännä fluidi, hauskat roottorit". Artun nimimuisti myös todettiin huonoksi, mutta soveltavaksi.

Paluumatkalla hotellille Mikael kävi jo Zürichistä tutulla tavalla kuikuilemassa jokaisen Victorinoxeja myyvän liikeen ikkunaa. Samalla käytiin ostamassa eväät seuraavan päivän reissua varten. Artun ja Mikaelin houkutukseksi kaupassa myytiin perjantaina järjestettävää kansallispäivää varten myös ilotulitusraketteja. Paukut jäivät kuitenkin Jaakon Painostuksesta ostamatta. Hotelli oli siisti, vaikkakin hieman pienehkö (koppi), mutta eipä siellä juurikaan ollut tarkoitus aikaa viettää. Aamun herätys oli Mikelle poikkeuksellisen hankala, varsinkin kun päivän retkiurakka päätettiin aloittaa tavallista aikaisemmin. Edelleen käsittämättömästä syystä huoneen soijapitoisuus oli noussut yli kaikkien EU:n sallimien turvarajojen.

Juna kohti Schilthornin huippua lähti Interlakenin juna-asemalta klo 7:04. Maisemat olivat (jälleen kerran) komeat. Aikaisen lähdön syynä Forecan sääennuste, joka ennusti sateen alkavan klo 14:00. Myöhemmin tämä osoittautui muussakin mielessä hyväksi peliliikkeeksi, sillä japanilais-amerikkainen turistiparvi alkoi valumaan vuorille heti herättyään puolen päivän aikoihin. Hämärien kaapelikärryjen (ja Arttua ei yhtään pelottanut) ja useiden erilaisten junien jälkeen saavuimme 3000m korkeuteen. Siellä Artulla vihdoin oli sopivan lämmin (varjossa +3°C), eikä liian kuuma niin kuin koko muun matkan ajan. Maisemat olivat taas aivan käsittämättömän upeat (niin joo, muistinko jo mainita että maisemat olivat hienot). Hienointa näköala-asemassa olivat vaellusreitit alas (tosimiehille ylös), joiden kautta pääsi kallioille kävelemään. Jostain täysin käsittämättömästä syystä Artun korkeanpaikankammo hälveni siirryttäessä ihmisen rakentamilta, betonisilta tasanteilta rappakivestä koostuvaan louhikkoon. Jaakko sen sijaan löysi piileskelleen kammonsa näissä uusissa olosuhteissa varsin nopeasti.

Arttua tuohdutti kovasti Schilthornilla ollut "feikkilumi", eli siis jäätikkö, jonka päälle oli asetettu valkoiset pressut. Käveltäessä lounaspaikalle läheisen kivikasan huipulle Mikael bongasi (jälleen) Hornetin, jota jäi ihailemaan Jaakon keskittyessä lähinnä mittailemaan matkaa alas. Lounaspaikka oli kuitenkin ehkä matkan hienoin yksittäinen paikka, vaikkakin Jaakko ihmetteli Artun ja Mikaelin itsetuhoista käytöstä jyrkänteillä, "Hei, kuinkahan pitkä matka tästä on alas. Heitä mulle kivi". Mikaelilla oli kuitenkin käytöksensä takana (tavalliseen tapaan) rautainen logiikka sekä (hyvin) pitkälliset pohdinnat: "Ei tässä mitään, mulla on matkavakuutus."

Koska kello kävi jo kovaa vauhtia kohti kahta, sankarimme päättivät suunnata takaisin laaksoon ja wikitravelin suosittelemia juustoja maistelemaan. Matkan varrella pysähdyttiin Mürrenissä ostamaan juustoja ja Mikael ehti myös nauttia Rugenbräuta. Artun mittapuulla jo juopoksi ratkennut Mikael (toinen melkein kokonainen annos reissussa) saatiin kuitenkin kannettua alas vuorilta. Mürrenistä pääsi vaellusreittiä pitkin alas Gimmelwaldiin. Matkan varrella nautittiin hankitut juustot (Jaakkokin söi ihan mukisematta). Mikaelin mielestä vuoret alkoivat tässä vaiheessa olla turhan kovasti jpg-pakattuja. Maisemat olivat pakkauksesta huolimatta hienot.

Forecan sääennuste piti valitettavan hyvin paikkansa; varttia vailla kaksi tuli ensimmäinen kuuro ja viisi yli alkoi sataa reilummalla kädellä. Sateiden välisen hetken aikana ehdittiin käydä katsomassa vaatimaton 500m korkea vesiputous, jonka jälkeen bussi vei katsomaan Trümmelbachin kallioputouksia. Mikael ei voinut käsittää Jaakon ja Artun tarvetta noudattaa kieltoa läpikulkea alueelle jolla oli kivivyöryvaara: "Siellä on muitakin, ei se silloin oo väärin". Tässä vaiheessa vesisade oli yltynyt, mutta onneksi kallioputous kasteli enemmän. Paikan hintataso oli noussut törkeäksi Michelin tähtien myötä, mutta olivat putouksetkin kyllä komeat.

Arttu ja Mikael halusivat vielä käydä Grindelwaldissa, kun junat kerta olivat ilmaiset. Matkalla Arttu ja Jaakko kommentoivat asioita ja kanssamatkustajia ovelalla tulkattavalla kielellä, jonka Mikael aina pilasi puhumalla sellaisilla vain suomen kieleen kuuluvilla sellaisilla termeillä kuin "amerikkalainen" ja tuijottamalla toisella puolen käytävää istuvaa jenkkiperhettä. Artun valittaessa valokuvauksen vähäisestä määrästä ja Jaakon valitellessa siihen sopimatonta säätä, sivuttiin myös matkan motiiveja, Jaakko: "En mä nyt maksais 700 euroa vaan maisemien katselusta". Grindelwald todettiin japanilaisten ja amerikkalaisten valtaamaksi laskettelukeskukseksi, tosin ilman lunta. Pois lähdettiin seuraavalla junalla.

Rankan päivän jälkeen mentiin illalla hotellin terassille syömään fondueta (Jaakko tosin vasta pitkällisen arpomisen jälkeen). Arttu tykkäsi (tästäkin). Fonduessa maistui sen verran selvästi alkoholi, että Mikael päätti tiedustella asiaa tarjoilijalta. Ja ilmankos, siinä kuulemma oli valkoviiniä sekä Kirshiä, joka luultavasti oli syyllinen makuun.

Bern

Aamulla Miken oli (taas) vähän vaikeaa herätä. Bernin junassa törmäsimme suomalaiseen naiseen, joka kertoi perjantaisen kansallispäivän olevan "yksi hullumylly". Ensivaikutelma kaupungista oli aluksi hieman nöhnäinen, ja aivan eri luokkaa kuin edelliset kaupungit, mutta vanhassa kaupungissa tunnelma oli onneksi huomattavasti puhtaampi. Perillä menimme suoraan hotellille, vaikkakin pienoisten mutkien kautta (väärä kello ja väärä mäkki). Päästyään eroon tavaroista matkalaisemme kävivät ihmettelemässä Bernin kuulua karhua (niitä on enää vain yksi). Oli melko surkea tapaus ja Jaakko ei voinut olla miettimättä Stephen Fryn mielipidekirjoitusta eläintarhauksesta (jossa spekuloidaan sillä, että lapsenlapsemme pitävät eläintarhausta yhtä paheksuttavana kuin me orjuutta). Oli miten oli, melko surkea tapaus se oli, Korkeasaari hakkasi tämän "nähtävyyden" 100-0.

Karhun luota matka eteni jouhevasti Rosengartenin puutarhaan, josta avautui hienot maisemat vanhaan kaupunkiin. Hetken tuojottelun jälkeen kumppanukset jatkoivat päivän kävelyurakkaa takaisin kaupunkiin, jossa käytiin katsomassa Bernin katedraalia. Artun iloksi myös tämän kirkon tornissa pääsi käymään. Ylhäältä näki pitkälle ympäröiville Alpeille. Kirkon jälkeen suoritettiin jokaiselle fyysikolle pakollinen pyhiinvaellus Einsteinhausiin. Melko vaatimattoman ja pienen kerrostaloasunnon antia oli lähinnä Einsteinin elämästä kertova dokumenttivideo. Vierailu ikuistettiin talon vieraskirjaan lähettämällä terveisiä "Fyssan nörteiltä".

Pienoisen pettymyksen jälkeen lähdimme kohti Bernin museokeskittymää, josta löytyi mm. kommunikaatiomuseo. Täällä aikaa kuluikin sitten useampi tunti. Kommunikaatiomuseon piristettyä Einsteinhausin aiheuttamaa pettymyksen ilmapiiriä, päätimme käydä viereisessä Alppimuseossa (kun kerta ilmaiseksi päästiin). Edellisen päivän Alppien jälkeen pienoismallivuoret jaksoivat kiinnostaa noin kolmen minuutin (nojoo, sekunnin) ajan. Lähtiessä kassaneiti ihmetteli, olemmeko varmasti huomanneet kaikki kolme kerrosta. Hänelle vakuutettiin, että kaikki tuli kyllä nähtyä.

Pettymysten sarja päätettiin nyt hyvittää wikiraamatun ohjeiden mukaisesti käymällä katsomassa Zytglockin jokatuntista näytelmää, "the longest running act in showbisnes", "a stunning display of early animatronic technology". No, eihän kuvaus ihan nappiin osunut. Noin viiden minuutin aikana kuultiin kolme "kvaak"-ääntä, sekä nähtiin neljä pyörivää, noin 15cm korkeaa karhuveistosta. Esityksen huipensi kellonsoittaja, jonka sauva löi (lähes) samaan aikaan kuin kellon lyönnit (vain kymmenen sekunnin heitto).

Hotellilla pettymysten täyttämä päivä kohtasi taitekohtansa, sillä huone oli koko reissun siistein. Illaksi päätettiin lähteä vielä käymään Rosengartenissa kuvaamassa auringonlaskua. Matkalla piipahdettiin rautatieaseman ruokakaupassa hakemassa hieman iltapalaa ja juustoja Artulle ja Mikaelille. Jaakko ei olisikaan ehtinyt syödä mitään, sillä ruokahetkestä muodostui kuulijoille melko tuskallinen monologi.

Genève

Seuraavana aamuna matka alkoi jo painaa. Siitä huolimatta matka jatkui, tällä kertaa kohteena Montreux. Välittömästi kielialueen vaihduttua ranskalaiseksi, alkoi tämän patonkikansan mongerrus ottaa kaaliin. Sanomattakin on selvää, että turisti-info ei auennut ajoissa, joten suunnistus päätettiin hoitaa lähinnä Jaakon muistikuvien perusteella. Matkan varrelta onnistuttiin löytämään kaikki kaupungin kolme nähtävyyttä: Freddie Mercuryn patsas, Deep Purplen hotelli, sekä Mannerheimin patsas. Matkaa kertyi rinkat selässä jonkin verran, minkä takia Rukin priimukselta, Mikaelilta, alkoi huumori loppua: "Älä nyt vaan sano että käveltiin tänne asti ton tolpan takia". Patriotismi eli sotilaassa kuitenkin sen verran vahvana, että halusi otattaa itsestään patsastelukuvan (pun intended).

Montreux oli aikalailla siinä, ja Lausannessa vietettiin vielä vähemmän aikaa. Kahden junan välisen ajan kaupungista kerittiin käydä katsomassa muutaman kilometrin kiipeämisen päässä oleva kirkko ja viereinen näköalatasanne. Rinkat ja matka alkoivat tässä vaiheessa viikkoa todella painaa, ja kaikki halusivat lähinnä päästä Genèven hotellille hieman elpasemaan. Genèvessä mentiinkin heti ensimmäisenä syömään ja viemään tavarat hotellille säilöön. Genèven kantoonin päättäjät olivat viisaudessaan päättäneet, että kaikille turisteille oli jaettava ilmaiset matkakortit, joita ilolla hyödynnettiin.

Ruuan ja pienen tauon jälkeen väsymys haihtui ja lähdettiin tutkimaan paikallisia nähtävyyksiä. Ensimmäisenä vuorossa oli YK:n Genèven toimisto, eli vanha Kansainliiton palatsi, Palais des Nations. Hurjan turvatarkastuksen jälkeen Artulla oli rinnassaan kulkukortti, jossa oli Artun kuva ja Mikaelin nimi (Mikael Kuus3ela). Jaakosta ei ilmeisesti jäänyt minkäänlaisia tietoja. Kierroksen hintaa ehdittiin spekuloida ilmaiseksi kun kassaa ei näkynyt (tokihan kansalaiset pääsevät katsomaan tiloja ilmaiseksi), kunnes karu totuus paljastui. Ilman opiskelija-alennusta hintaa kierrokselle olisi tullut 20 frangia. Kierros oli kuitenkin loistava, ja oppaan kanssa kävi tuuri (Mikael tykkäsi). Punaisen ristin museo ei ollut mainostuksensa väärti, tosin Swiss Passilla ilmainen. Wikiraamatun mukaan "easily one of the best in Europe".

Museokierroksen jälkeen nokat käännettiin kohti keskustaa, jossa oli määrä alkaa kansallispäivän juhlallisuudet. Valitettavasti sää ei juuri suosinut sveitsiläisiä, ja keskusta oli typötyhjä. Illalla kahdeksan aikoihin sade taukosi ja kaupunki heräsi. Odotellessa Arttu otti verissäpäin turpaan Mikeltä kahdessa shakkipelissä Parque des Bastionsin jättishakkilaudoilla. Taustalla kuultiin mielenkiintoinen kelloesitys, jota paikalliset ranskalaiset kuvasivat hämärällä ranskan murteella "perinteiseksi sveitsiläiseksi musiikiksi".

Ennen matkaa hankitun tiedustelutiedon perusteella illalla oli määrä alkaa jonkin sortin "spectacle pyrotechnique". Arttu saavutti matkan kielilläpuhumistavoitteensa kysymällä monelta moinen show alkaa. Esityksen oli määrä alkaa kymmeneltä, mutta ranskalaiseen (tai akateemiseen) tapaan, se oli vartin myöhässä. Ilotulitukset olivat kuitenkin komeat ja kestivät kaksikymmentä minuuttia (Jaakon mittarilla 200 kuvaa). Mikael hämmästytti toisia listaamalla shown harvat virheet heti tuoreeltaan, kun taas paikalliset keskittyivät itkemään liikutuksesta kansallislaulun pauhatessa. Illan ratoksi käytiin vielä kävelemässä Genèvejärven rannalla. Genèven maamerkki, Jet d'Eau näkyi komeasti valaistuna.

Aamulla Jaakko unohti kännykkänsä aikavyöhykeasetuksen, ja herätti koko porukan tuntia liian aikasin. Miken pienoisesta vastustuksesta huolimatta (totesi mm. että "Ich bin ein Züüüüüüüg"), tämä aiheutti lähinnä sen, että päivän päänähtävyyttä lähdettiin katsomaan tuntia aiottua aikaisemmin. Kompassit viritettiin kohti CERNiä, jossa majaansa pitää maailman suurin hiukkaskiihdytin. Valitettavasti kierrokselle ei päässyt pummillakaan, vaan varaus olisi pitänyt tehdä yli puoli vuotta aikaisemmin. Tästä huolimatta pääsimme tutustumaan microCosm -näyttelyyn, jossa esiteltiin CERNin kiihdytintä sekä detektoreita. Mikael mielestä näyttelyn parasta antia oli kosmista säteilyä mittaava kipinäkammio. Lopuksi (kuten jokaisen Sveitsissä käyvän fyysikon on pakko) käytiin CERNin myymälästä hakemassa CERN-paidat.

Jotta reissu ei jäisi pelkäksi maakuntamatkaksi, tehtiin siitä Euroopan tournee kävelemällä Ranskaan ja takaisin. Rajalla ei näkynyt ketään, paitsi yksi kiireinen tullivirkailija, joka pakeni kahvitauolle asiakkaiden lähestyessä. Ranskassa ei ollut loputtomien metsien lisäksi yhtään mitään, joten maa todettiin periferiaksi (kuuleehan se jo kielestä) ja jätettiin oman onnensa nojaan.